Tietoa minusta
Valmistuin osteopaatiksi vuonna 2013 Metropolia AMK:sta. Aiemmin työskentelin graafisena suunnittelijana ja kuvittajana. Nautin erityisesti piirtämisestä ja maalaamisesta, mutta istumatyöläisen kivut ja jumit tulivatkin minulle liiankin tutuiksi. Kiinnostuin osteopatiasta saatuani siitä avun vuosia kestäneeseen iskiaskipuun. Minulla oli ennestään harrastaneisuutta shiatsuhoitoihin, joita tein ystävilleni. Monien hoitomuotojen itämainen kulttuuritausta kuitenkin teki niistä minulle vaikeita ymmärtää ja soveltaa. Osteopatian länsimaisuus ja vahva ankkuroituminen luonnontieteisiin teki siitä helposti lähestyttävän.
Mielestäni osteopatian vakiintuneet käytännöt ovat hyvä lähtökohta hyödylliselle kohtaamiselle asiakkaan kanssa. Tavoitteenani on aina kliinisesti havaittava terveyden edistyminen, jonka myös tunnet kehossasi. Hyvän hoidon jälkeen on helpottunut olo, kuin taakka olisi otettu harteilta. Hyödynnän myös terapeuttista harjoittelua.
Täydennyskoulutukseni:
- The forgotten technique of William Garner Sutherland after the great pandemic, before the PRM / Jane Stark, DO / Suomen Osteopaattiliitto Ry
- Fluids, fascia and flow / Caroline Stone, DO, MSc, MCLinEd, College of Non Musculoskeletal Osteopathy / Osteopaatti Mika Kivistö Oy
- Chronic Central Pain Conditions: Integrating Polyvagal & Balanced Autonomic Approaches / Michael L. Kuchera DO / Suomen Osteopaattiliitto Ry
- Osteopaattinen kliininen näkökulma onteloiden hoitoon / Christian Fossum, DO / Suomen Osteopaattiliitto Oy
- Moderni kiputiede ja perinteinen osteopaattinen konsepti nykyaikaisessa kliinisessä työssä – näyttöön perustuva biopsykososiaalinen lähestymistapa / Professori Jorge Esteves, PhD, MA, BSc (Ost), DO / Suomen Osteopaattiliitto Oy
- Osteopathic Neuromuscular Rehabilitation: A Functional Approach / Eyal Lederman DO, Ph.D. / Movement Clinic Finland
- Harmonic Technique / Eyal Lederman, DO, Ph,D. / Movement Clinic Finland
- Moderni kiputiede ja kognitiivinen funktionaalinen terapia / Jerry Ketola, osteopaatti, TtM / Kaisaniemen osteopatia
- Alaraajan biomekaniikka / Markku Torvinen, DO / Keravan Lääkintävoimistelu Oy
- Stillin tekniikat Richard Van Buskirkin mukaan / Pekka Kumpulainen, DO / Suomen Osteopaattiliitto Ry
- Biotherapeutic Manipulation of the Thorax / Giles Cleghorn DO / Suomen Osteopaattiliitto Ry
- Biotherapeutic Manipulation of the Pelvis / Giles Cleghorn, DO / Suomen Osteopaattiliitto Ry
- HVLA Masters Course / Michael Kuchera DO / Suomen Osteopaattiliitto Ry
- Systemic Dysfunction / Michael Kuchera DO / Suomen Osteopaattiliitto Ry
- LMO1 The Osteopathic Mechanical Link / Hélène Loiselle BSc / Suomen Osteopaattiliitto Ry
- Continuing A.T. Still’s revolution through osteopathic evolution / Steve Paulus, DO, M.S / Suomen Osteopaattiliitto Ry
- Kraniaaliosteopatian perusteet / Kari Kääntä, osteopaatti (AMK) / Metropolia AMK
- A Biodynamic View of Osteopathy, Phases 1–4 / Christian Sullivan, DO
- Body Adjustment / Mika Kivistö, DO
- Body Adjustment / Veikko Toivainen, DO / Kampin Osteopatia